Huomenna toinen tapaaminen psykiatrin kanssa. En halua mennä, en halua jutella. Mulla ei ole mitään intoa puhua. Mitä se loppujen lopuksi voi mulle tehdä? Viimeksi se totesi, että mulla on testien mukaan masennus ja jotain mielialahäiriöö kait. Mitä se nyt voi sanoa? "Sinulla on rankkaa, itke minulle vähän lisää ja olo helpottaa". Ei se vaan toimi niin. Mä itken yllättävän monelle ihmiselle mun paskasta elämästä, jota en osaa ees kunnolla sanoin kuvailla ja kun mä niin teen niin kuullostan vaan todella säälittävältä. Myös täällä. En onnistu kertomaan asioita niin ettei ne kuullostaisi mitättömiltä, pikku jutuilta. Oon elämäänsä väsynyt teini, kuka sellaista vittu ees ottaa tosissaan, kun sellaisia löytyy joka paikasta? Mua ärsyttää ja oon niin vihanen, koska missään ei oo mitään järkeä! Mussakaan ei ole mitään järkeä! Oon tulossa hulluksi. Miksei tää voi vaan helpottaa? Miksi mä en voi vaan olla niinkuin normaalit ihmiset? Tää on niin saatanan turhauttavaa. Mun elämä on turhauttavaa, mä oon turhauttava. Oon kurkkuani myöten täynnä tätä ja niin helvetin ahdistunut.


Huomenna mä matkaan junalla kaverin synttäreille. Huomenna mä menen ulos. Huomenna mä olen sosiaalinen.