Isästä ja sen opiskelujutuista tehdään juttu lehteen ja maanantaina toimittaja tulee käymään meillä. Olin siivoomassa äsken huonettani, kun isä tuli huoneeseen ja ihmetteli kuinka mäkin oon saanut energiaa ja alkanut siivoomaan pommin jälijiltä näyttänyttä huonettani. Sit se kysyi monelta pääsen maanantaina koulusta ja kertoi monelta toimittaja tulee käymään. Ja lopulta se ehdotti jotain joka sai mut jähmettymään kauhusta.

"Otetaan sitten vielä yhteiskuva, että te lapsetkin ootte siinä."
"EI."
"Kyllä."
"Ei yhteiskuvaa, siihen en suostu."
"Kyllä teijän pitää olla mun tukena."
"Joo, mut en haluu mun pärstää komeilemaan minnekään lehteen. En suostu etkä sä voi pakottaa, sori vaan. En mä pysty siihen."
"Se vois puhdistaa meidän maineen, kun niitä juoruja on liikkeellä."

Ensin se väittää, ettei välitä enää mistään juoruista ja nyt se on hyvin tärkeetä näyttää koko kyläpaskalle kuinka yhtenäinen ja iloinen perhe ollaan. Se on just tollanen! Sanoo yhtä ja tekee toista ja väittää sitä ja yhtäkkiä väittääkin sitten aivan vastakkaista asiaa. Sama homma esim äidin kanssa: "Mä en haluu nähdä sen naamaa enää koskaan, turha sen on kotiin tulla, sillä ei oo tänne mitään asiaa!" ja seuraavassa hetkessä: "Mitä sä oot mennyt sanomaan äidille, että se ei saa muka tulla kotiin?!" VITTU PÄÄTÄ JO!!

Anyway, takaisin tohon kuvajuttuun.. mä yritän pitää niin matalaa profiilia tällä hetkellä täällä missä asun, etten haluu mitään mun kuvaa lehteen. Yritän pysyä niin näkymättömissä ja hiljaisena kuin mahdollista. Sitä paitsi en ole kuvauksellinen ihminen ellen saa pelleillä omassa rauhassa kameran kanssa.
Ja nyt musta tuntuu, että isä otti tosta nokkiinsa, kun sanoin jyrkän ei'n. Ok, ehkä olisin voinut ilmaista mielipiteeni vähän eritavalla, mutta silti..
Oonko nyt huono tytär? Enkö tue isää tarpeeksi? Mä en halua siihen kuvaan.. ja jos kieltäytyminen tarkoittaa nyt sitä, etten tue isää tarpeeksi niin vitun hieno homma.
Musta tuntuu, etten koskaan tee mitään oikein.