Oli pakko päästä kirjoittamaan nyt, kun on aikaa ja ihan pakottava tarve siihen, kun ahdistus alkaa taas pakkautua mielen perukoille niin pahasti, että menetän kohta järkeni. Enkä mä tiedä mistä aloittaa. Tavallaan kaikki kai johtuu siitä, että nyt vuoden lopulla on liikaa tehtävää. Pitää pistää parasta vikoina koulupäivinä ennen lomaa (eli en saa lintsata vaikka mieli tekisi), löytää edullisesti ja ajoissa kaikki joululahjat, pitää huoli siitä ettei jäädy pystyyn, kun ovesta astuu ulos, alkaa hakea kaikkialle kesätöihin, hankkia viimeiset abikirjat ja kankaat penkkariasua varten, jotta voin tehdä sen lomalla sekä opiskella.. ja lista vaan jatkuu. Tätä mä vihaan. Ja vielä enemmän vihaan sitä kuinka väsyneeksi ja voimattomaksi mä itseni tunnen. Ja tämä helkkarin päänsärkykin vielä. Joka. Ikinen. Päivä. Sama. Juttu. Joko kärsin päänsärystä monta päivää putkeen tai sitten se alkaa iltapäivällä ja loppuu yöllä ja alkaa taas seuraavana iltapäivänä.. Enkä ole saanut sitä kierrettä loppumaan vaikka olen kokeillut kaikkea. Ja voimakkaan päänsäryn vuoksi en jaksa tehdä mitään. Tulen koulusta kotiin, syön ja painun peiton alle toivoen, että seuraava päivä olisi erilainen. Eikä se ole. 

Tää oli nyt tällainen valituspostaus, mutta ainakin olo helpotti heti. Kyllä mä kaikesta selviydyn.