En oo kirjoittanut pitkään aikaan, sillä olen ollut melko kiireinen saatuani töitä, vietyä eteenpäin matkasuunnitelmia ulkomaille ja ryhtynyt melko sosiaaliseksi kavereiden kohdalla, joten aina tälleen vapaapäivinä oon ollut ihan poikki. Niin kuin oon nytkin. Mutta nyt oli pakko päästä purkamaan pään sisällä tapahtuvaa myllerrystä, koska sekoan muuten ihan just.
Äidillä on tosiaan taas lomaa. Mä suoraan sanottuna vihaan, kun äidillä on lomaa, koska yleensä silloin helvetti pääsee valloilleen ja vaikka mitä kamalaa voi tapahtua tosi lyhyessä ajassa - on sitä ennenkin jopa vain yhden viikonlopun aikana elämä saattanut kääntyä ihan ylösalaisin.
Tällä viikolla äiti on käynyt mun hermoille taas tosi pahasti. En ymmärrä, miten jollakin ihmisellä voi olla niin vittumainen ja katkera elämänasenne. Mä oon nyt jo jonkin aikaa pyrkinyt etsimään jotain hyvää kaikesta, hymyilemään ja etsimään tapoja muuttaa omassa elämässä olevat huonot kohdat paremmiksi. Äiti taas tuntuu syyttävän kaikesta muuta maailmaa tai yhteiskuntaa - ihan kuin se ei itse muka olisi missään vaiheessa voinut vaikuttaa omaan elämäänsä tai siihen mihin suuntaan se on menossa, ihan kuin äidissä tai sen toimintatavoissa ei olisi sitten vian vikaa ja vain maaginen voima jostain tuonpuoleisesta voi antaa sille hyvän elämän eikä sen tarvii tehdä mitään asian eteen. Myös sen vahva ulkomaalaisvastaisuus ottaa ihan vitusti päähän, koska itse oon melko suvaitsevainen ja pyrin ennakkoluulottomuuteen vaikka en yritäkään olla pyhimys ja on hetkiä jolloin katson ulkomaalasia vähän nyreesti, koska eiköhän se oo ihan normaalia toisinaan. Mutta se, että ulkomaalaset leimataan yleisesti huonoiksi ihmisiksi ja niitä syytetään ihan vitun joka asiasta ottaa päähän. Esim eilen erään laskun takia, jota vanhemmat eivät saaneet hoidettua ajoissa ja jonka takia oltiin vähällä joutua suuriin vaikeuksiin, äiti päätti pitkin hampain ottaa sossuun yhteyttä ja tokas mulle, että "Vittuako ne mitään auttaa kuitenkaan jos oisin mustalainen niin varmaan saisin apuu" ja tänään sitten saatiin kuulla, että lasku oli hoidettu ja äiti sitten totes mulle melkeen katkerana - en ymmärrä yhtään miksi -: "No en kyllä varmaan kiitä niitä." Ja sit se ihmettelee miksi elämä potkii päähän, kun ei osaa edes osoittaa missään tilanteessa kiitollisuutta millään tavalla.
Tällä hetkellä äiti on taas niin humalassa, että räjähti mulle päin näköä, kun huomautin, että kaakaojauhe on loppu, mutta ei sitä vielä tarvitse käydä ostamassa vaan voi sit käydä, kun isä tulee, koska ne oli kuulemma suunnitellut menevänsä sitten myöhemmin yhdessä kauppaan. No äiti sitten kilahti mulle täysin varoittamatta "No enkö mä nyt saa enää liikkuukaan ilman lupaa?!" ja raivottua yksin alakerrassa seuraavat 5 minuuttia se lähti ovet paukkuen ulos. En mä ajatellut, kun vaan, että ihan turha sen on eestaas rampata - sen juomispuoleen en jaksa enää puuttua millään tavalla -, mutta ihan miten vaan.. ärsyttää niin paljon. Ja oon niin kyllästynyt tällaisiin tilanteisiin ja kaikkeen draamaan mitä se aiheuttaa. Tää arki mitä joudun elämään sen kanssa imee musta kaiken energian ja mä en rehellisesti sanottuna toivo enää mitään yhtä paljon kuin sitä, että tää elämänjakso päättyisi jo, sillä kaikki me muut tässä perheessä ansaitaan tauko.

No joo ja nyt iloisempiin asioihin: kirjoittamani kirja on edistynyt jonkin verran, en toki ole kovin pitkällä, mutta oon silti tyytyväinen. Mulla on lentolippu ja työviisumi eli mä todellakin olen jättämässä Suomen taakseni puoleksi vuodeksi ja tähtäämässä jonnekin ihan toisaalle ottamaan lomaa kaikesta tästä ja näkemään maailmaan - siitä tulee varmasti ihana silmät avaava kokemus ja tulee myös varmasti tekemään hyvää. Tai niin ainakin todella toivon.