Äiti oli koko viikonlopun poissa. Yleensä se on tullut lauantai yönä taikka sunnuntai aamuna kotiin, mut nyt poistuttiin rutiinista. Se on yhä poissa, mutta väitti olevansa tulossa nyt viimeinkin kaupan kautta kotiin. Kattoo nyt tuleeko vai pitääkö mun lähteä käymään kaupassa.
Olin tänään aamulla niin huonolla fiiliksellä, etten haaskannut ajatustakaan kouluun menemisellä. Heitin kännykän herätyskelloineen vaan pois ja jatkoin nukkumista. Nukuin oikeestaan aika huonosti. 

Perjantaina mun mieliala hyppelehti vähän sinne tänne. Aamulla taisin olla vittuuntunut, koulussa hyvällä tuulella ja myöhemmin iltapäivällä angst. Himaan kävellessäni olin täynnä vihaa kiitos niiden lapsellisten kusipäiden, jotka nauroi päin naamaa, kun vähän horjahdin dösässä. Olin tosi vittuuntunut, sen jälkeen taas sellainen 'haluun vaan kadota' ja sit iski sellainen olo, että vielä mä vittu näytän muille, etten oikeesti ole tyhmä ja säälittävä ja osaan kohota korkealle jos haluan. Sama ihastuttavan varma fiilis jatkui lauantai aamupäivään asti, sen aikana ehdin pyykätä kaikki talon pyykit ja päättää, että kyllä me ilman vanhempiakin kotona pärjätään. Myöhemmin sit se tunne laski ja tilalle tuli 'oon luuseri' fiilis.

Tänään oon oikeastaan vain kyseenalaistanut mun päästöstä jatkaa eteenpäin. Koska mä ymmärsin, että ainut asia miksen tartu veitseen ja viillä valtimoita auki sekä ota vähän lääkkeitä nassuun, on se että mä välitän liikaa mun perheestä ja ystävistä. Mä mietin vain, kuinka epäreilua se olis niitä kohtaan jos mä vaan lopettaisin tän tähän. Ja nyt mä ymmärsin, etten oo kertaakaan ajatellut itseäni. Muut tuntuu pärjäävän hyvin, niillä on paremmat vanhemmat, suurin osa mun läheisistä on hyviä koulussa, niillä on hienot tulevaisuuden suunnitelmat. Mä taas oon loppuun kulunut, tulevaisuutta vailla ja keskiarvo laskussa enkä yhtään nauti elämästäni. Ja silti vain koska mä ajattelen mun läheisten tunteita niin mä en riistä itseltäni henkeä. Kuinka säälittävää? Kyllä ne loppujen lopuksi osais kulkea eteenpäin ilman muakin, suurin osa saattais jopa unohtaa mut.