Tänään mä en mennyt kouluun vaan jäin kotiin nukkumaan. Mun päätä särki kolmatta päivää putkeen, mua masensi ja vitutti ja mä en halunnut nähdä ketään. Tuntui siis paremmalta jäädä kotiin selvittämään ajatuksia ja rauhoittumaan. Aamupäivästä se ei enää tuntunut hyvältä idealta, kun äiti oli käynyt kaupassa ja juonut muutaman siiderin matkalla kotiin. Mä aloin hiljakseen tulla taas huonolle tuulelle ja viimeistään, kun menin tekemään ruokaa niin äiti kävi liikaa hermoille. Ja mä räjähdin. Luojan kiitos kotona oli siinä vaiheessa vain mä ja äiti. Mä purin kaiken kiukkuni ja turhautumiseni äidille huutamiseen. Ja sain taas kuulla sitä samaa vanhaa paskaa, kun "ei sun pitäis mulle vihanen olla vaan isän" ja "Oo nyt jo hiljaa, kun ei toi huutaminen mitään auta" ja sit lopulta myös se kaikista legendaarisin "No mä menen maanantaina pyytämään tähän apua". Niin varmaan.
Ja kyllä se huutaminen vaan auttoi. AIvan niin kuin äidillä mukamas juominen auttaa sen vitutukseen niin mulla auttoi huutaminen mun vitutukseen. Turha käskeä lopettamaan kiroilemista ja huutamista jos ei itse tottele, kun mä käsken sitä lopettamaan juomisen. Sama asia saatana. Mä lopetan huutamisen ja kiroilun vasta, kun se itse lopettaa juomisen. Not gonna happen..?
Ja nyt kaks tuntia sitten äiti lähti baariin, koska "isä ei voi lukita sitä neljän seinän sisään". Idiootti.

Joskus mä mietin, että miten mä jaksan tällaista elämää. Eikä mulla ole hajuakaan mikä on oikea vastaus.